Tämän vuoden pikkujouluaika näyttää viime vuotta eloisammalta ja pitkän korona-ajan jälkeen firman ja kaveriporukoiden pikkujoulujuhlien järjestäminen saattaa suoraan sanoen tulla jopa vähän puun takaa. Tässähän alkaa vasta havahtua siihen, että tänä vuonna niitä pikkujoulukokoontumisia jopa järkätään!
Myös joululahjojen ostaminen näyttää hieman erilaiselta viime vuoteen verrattuna. Pakohuoneet ovat taas vapaasti auki ja moni uskaltaa jo kokoontua perheen, sekä kavereiden kanssa yhdessä pelaamaan. Rajoituksia tulvillaan olleen vuoden jälkeen, lahjakortti pakohuoneeseen ilahduttaa lahjansaajaa aivan uudella tavalla tänä jouluna. On ihanaa saada pukinkontissa muistutus siitä, että elämä alkaa pikkuhiljaa palata takaisin raiteilleen. :)
Tässä vaiheessa lienee hyvä myös muistuttaa kulttuuri – ja virikeseteleiden piakkoin paukkuvasta voimassaolosta. Mikäli vuoden 2021 setelit, tai arvot, kummittelevat vielä taskun pohjalla, tai lompakossa tässä vaiheessa vuotta, kannattaa nämä tulla tuhlaamaan vaikkapa pakohuoneeseen. aMazedilla käyvät Smartumin kulttuurisetelit sekä mobiilimaksu, Edenredin virike-setelit, sekä mobiilimaksu, E-passi ja Eazybreak. Näiden saldojen ja seteleiden käyttämiseen kannattaa herätä n-y-t, NYT, ettei tule kiire ja paniikki ennen vuodenvaihdetta! ;)
Pelaisiko tämän joulun pelit sitten etänä, vai paikan päällä?
Se on kysymys, joka on syksyn mittaan kummitellut varmasti kaikkien niiden huulilla, joiden vastuulla on miettiä ohjelmaa tämän vuoden pikkujouluihin. Etäpeli on toki aina luodinkestävä ratkaisu maailmassa, jota korona kiusaa heittämällä kapuloita rattaisiin, mutta tänä vuonna valinnan voi jo tehdä vähän vapaammin perustein. Kysymys kuuluu, kumpi vaihtoehto on kätevämpi juuri sinun pikkujouluporukallesi?
Ottaen huomioon sen, että yhdessä pelihuoneessa osallistujien maksimimäärä on 6hlö, lienee päivänselvää, ettei pakopeli ole mikään hurja massatapahtuma. Mikäli siis työ, koulu – tai kaveriporukka viettää aikaa jo muutenkin keskenään päivittäin, suosituksia ja rajoituksia oman tilanteensa mukaan noudattaen, voi samalla tyylillä vetää huoletta läpi pakohuoneenkin. Hieman isommankin firman työporukka pääsee hajaantumaan hauskasti useampaan eri pakohuoneeseen. Yritysryhmien pelien kohdalla on hyvin tavallista, että jokainen pelimme on samassa aikaslotissa varattu vain tämän yhden yrityksen työntekijöille. Useampaa huonetta samaan aikaan pelatessa on myös hauska kilpailla siitä, mikä ryhmä pääsee ulos nopeiten :)
Viime vuonna etäpakopelit kartuttivat suosiotaan ja moni meilläkin pikkujouluja etäpelien merkeissä viettänyt firma kiitteli siitä, että etäpelejä on nykyään niin hyvin tarjolla. Modernissa firmassa ei enää välttämättä työskennellä saman katon alla ollenkaan, ja vaikka osa yrityksistä viime vuonna valitsikin etänä pelattavan pelin koronatilanteen pakottamana, suuri osa yrityksistä valitsi etävaihtoehdon myös siksi, että kaikki työntekijät eivät yksinkertaisesti asu Helsingissä. Virtuaalinen etäpeli on missä tahansa maailmantilanteessa mainio pikkujoulujen ohjelmanumero sellaiselle firmalle, jonka työntekijät työskentelevät etänä ja mahdollisesti jopa monesta eri maasta käsin. Kun virtuaalinen pakopeli on mahdollista pelata kokonaan etänä ja englannin kielellä, se sopii ohjelmaksi myös monikansalliselle yritykselle.
Mikäli pikkujouluohjelma on vielä mietinnän alla, tai pukinkontissa ammottaa aukko, johon mahtuisi pakohuoneen lahjakortti, kannattaa katse suunnata varauskalenterimme suuntaan. Lahjakortit löytyvät myös kätevästi sivuitamme, ja ovat tietenkin myynnissä myös elämyslahjojen sivustolla.
Jos meiltä kysytään, pakopelin kaltainen elämys on aina turhaa krääsää parempi lahja, jonka kautta moni uusi pelaaja on löytänyt itselleen uuden hauskan harrastuksen. Voisi siis sanoa, että pakopeli on sellainen lahja, joka vaan jatkaa antamista! ;)
Teksti, Heidi - aMazed Games
Etäpelit: https://www.amazed.fi/etapakopelit
Pakohuoneet Helsingissä Kampin toimipisteellä: https://www.amazed.fi/kampinpakohuoneet
Kauhupakohuoneet Helsingissä Erottajalla: https://www.amazed.fi/kauhupakohuoneet
Etänä pelattavat virtuaaliset team building-pelit: https://www.amazed.fi/green-impulse